Sisäinen linkitys on halvin SEO-työ jota ette tee

Jokaisessa yritysblogissa jonka otamme haltuun on sama vika. Artikkelit ovat kelvollisia, arkisto on kunnioitettava, eikä juuri mikään linkitä mihinkään. Sisäinen linkitys on halvin näkyvyystyö mitä on tarjolla — ei budjettia, ei uutta sisältöä, ei lupaa keneltäkään — ja se jää lähes aina tekemättä. Syy ei ole laiskuus. Syy on muisti.

Linkit ovat se tapa jolla muu sivusto löydetään

Googlen dokumentaatio on tässä poikkeuksellisen suorasukainen. Google löytää sivuja seuraamalla linkkejä jo tuntemiltaan sivuilta, ja näiden linkkien on oltava aitoja ankkurielementtejä joita se pystyy seuraamaan. Googlen ohje ryömittävistä linkeistä sanoo molemmat puolet ääneen: linkin pitää olla seurattava ja sen tekstin pitää kertoa minne se vie.

Tästä seuraa asia jonka yli hypätään. Artikkeli johon mikään ei linkitä on olemassa pelkän sivukartan varassa. Se voidaan silti indeksoida. Siinä ei vain ole mitään mikä kertoisi Googlelle tai lukijalle, mihin se liittyy ja että se kuuluu johonkin kokonaisuuteen eikä seiso yksin.

Googlen aloitusopas hakukoneoptimointiin sanoo saman lukijan näkökulmasta, ja lukijan näkökulma on se rehellinen. Linkit ovat se, miten yhtä vastausta etsinyt ihminen huomaa että teillä on kaksitoista muuta.

Kyse on muistista, ei viitseliäisyydestä

Ajatelkaa mitä yhden hyvän linkin asettaminen vaatii. Pitää tietää että kohde on olemassa, muistaa suunnilleen mitä se väittää, arvioida että juuri tässä lauseessa lukija haluaisi sen, ja olla oikeassa siinä että kohde yhä sanoo sen minkä muistat sen sanovan.

Freelancer joka kirjoittaa teille kvartaalin yhdeksättä artikkelia on lukenut ehkä kolme kahdeksastakymmenestä. Hän linkittää niihin kahteen jotka sattuu muistamaan, eli yleensä kahteen tuoreimpaan, koska ne ovat briiffissä. Jokainen linkki osoittaa muutaman viikon taaksepäin eikä yhtään pidemmälle.

Pahempaa on, että linkkejä syntyy vain yhteen suuntaan. Uusi artikkeli linkittää vanhaan. Vanhaa — julkaistua, hyväksyttyä, suljettua — ei koskaan päivitetä osoittamaan eteenpäin. Niinpä parhaiten menestyvät sivunne, ne jotka ovat kerryttäneet painoarvoa kaksi vuotta, ovat juuri niitä jotka eivät linkitä mihinkään tuoreeseen.

Tämä on koko arkistoa koskeva ongelma, ja ihminen on huono koko arkistoa koskevissa ongelmissa samasta syystä kuin hän on huono muistamaan kaikkien syntymäpäivät. Se ei ole vaikeaa. Sitä on vain liikaa kerralla muistettavaksi.

Kone lukee koko arkiston joka kerta

Tämä on se sisältötyön nurkka jossa automaatiolla on tylsä ja epäreilu etu. Kahdeksattakymmenettäensimmäistä artikkelia kirjoittavalla koneella on kahdeksankymmentä muuta käytettävissään — ei muistikuvana vaan aineistona. Se huomaa että juuri kirjoitettu kappale hyväksyntäkäytännöstä on sama väite jonka se esitti neljätoista kuukautta sitten toisesta kulmasta, ja linkittää sinne.

Se osaa myös sen osan jota kukaan ei tee: palata takaisin. Kun julkaisemme, kiinnostavin muutos ei useinkaan ole uudessa artikkelissa lainkaan. Se on niissä kolmessa vanhemmassa jotka saivat nyt paremman paikan osoittaa. Tuo taaksepäin tehtävä kierros on työlästä, kiittämätöntä ja kaikille näkymätöntä, eikä se selviä kiireisestä kvartaalista koskaan. Se on myös se puoli joka kertyy korkoa — säännöllisyys voittaa ryöpsähdykset pätee linkkirakenteeseen vähintään yhtä vahvasti kuin julkaisutahtiin.

Linkkiteksti on kuvaus, ei paikanpitäjä

"Lue lisää", "klikkaa tästä" ja "tämä artikkeli" hukkaavat juuri sen kohdan jossa sanat ovat luettavimpia sekä lukijalle että hakukoneelle. Testi on yksinkertainen: lue pelkkä linkkiteksti lause peitettynä ja katso tiedätkö mitä toisessa päässä on.

Ylikorjaus on alkuperäistä syntiä pahempi. Tiimi tajuaa että linkkitekstillä on väliä ja alkaa survoa samaa hakusanaa jokaiseen linkkiin, ja niin arkistoon syntyy neljäkymmentä linkkiä tekstillä "tekoälysisällön tuottaminen" kaikki samaan sivuun. Googlen roskasisältökäytännöt koskevat ensisijaisesti linkkejä jotka on rakennettu manipuloimaan sijoituksia, eikä oma sisäinen navigaationne ole se mistä ohjeessa pääasiassa puhutaan — mutta vaisto on sama, ja ihmisen silmissä se näyttää epätoivoiselta, mikä on välittömämpi hinta.

Mitä linkki ei korjaa

Kolme rehellistä rajaa. Linkki ei tee artikkelista lukemisen arvoista; jos kohde vastasi kysymykseen jota kukaan ei esittänyt, useamman ihmisen ohjaaminen sinne vain jakaa pettymyksen tehokkaammin. Se on se epäonnistuminen johon palaamme yhä uudelleen — Googlen ongelma ei ollut koneen kirjoittama teksti vaan sisältö jota kukaan ei tarvinnut — eikä linkkirakenne muuta tuota laskutoimitusta.

Kone ei myöskään tiedä mikä on muuttumassa. Se ei tiedä että hinnoitteluartikkeli vanhenee ensi tiistaina tai että myynti hylkäsi hiljaisesti maaliskuisen artikkelin kulman. Ne ovat tosiasioita teidän liiketoiminnastanne, ja ne kulkevat ihmisen kautta tai eivät lainkaan.

Ja automaattinen linkitys liioittelee. Ilman ohjausta järjestelmä joka osaa löytää uskottavan yhteyden löytää sellaisen joka kappaleesta, ja yhdeksänsataa sanaa yhdentoista sisäisen linkin kanssa lukee kuin tietosanakirjan tynkä. Rajoitamme määrää tarkoituksella. Kolme hyvää linkkiä voittaa yksitoista puolusteltavissa olevaa.

Arkisto on omaisuutta vasta kytkettynä

Julkaiskaa viikoittain kaksi vuotta ilman linkitystä, niin omistatte sata erillistä sivua. Linkittäkää matkan varrella ja palatkaa taaksepäin, niin omistatte yhden asian jossa on sata sisäänkäyntiä.

Ero näkyy aina kun lukija laskeutuu syvälle eikä etusivulle, mikä on nykyään useimpien reitti. Hakutuloksesta tai tekoälyn kokoamasta vastauksesta saapuva näkee tasan yhden sivun sivustostanne ja sen mitä tuo sivu tarjoaa seuraavaksi. Hänelle sisäiset linkkinne ovat koko navigaatio.

Se ei maksa mitään. Se ei vaadi uutta sisältöä. Se on hakukoneoptimoinnin tuottoisin tunti, ja se jää tekemättä koska se on ainoa työ joka vaatii muistamaan kaiken minkä olette koskaan julkaisseet.