Todisteelta näyttävä tekoälykuva on väite, jolla ei ole lähdettä

Jokainen kuva sanoo jotain, ja useimmiten generoitu kansikuva sanoo vaarattomia asioita. Maalattu hedelmäkulho ei väitä mitään. Valokuvamainen toimisto, nouseva käyrä kojelaudalla tai hymyilevä asiakas tuotteesi kanssa väittää, että jokin on olemassa, tapahtui tai mitattiin. Kun kuvan teki malli, väitteelle ei ole lähdettä. Ratkaisu ei ole parempi kehote vaan kuvitustyyli, jota ei voi lukea todisteeksi.

Valokuva on väite ennen kuin se on kuva

Lukija on koko ikänsä oppinut, mitä mikäkin kuvatyyppi tarkoittaa. Piirros on jonkun ajatus. Valokuva, kuvakaappaus ja kaavio ovat tallenteita. Kukaan ei päätä erikseen luottaa kuvakaappaukseen, vaan muoto vakuuttaa ennen kuin sisältöä on edes katsottu.

Siksi realistinen generointi houkuttaa ja siksi se on vaarallista. Kuvamalli tekee mielellään uskottavan analytiikkanäkymän, logistiikka-asiakkaan varastohallin tai tiimikuvan. Jokainen niistä lainaa arvovaltaa muodolta, jonka koko merkitys on, että kuva tuli todellisesta maailmasta. Kirjoitimme tekstissä koneen tietolähteistä, että sujuvasta tekstistä ei näe, onko väitteelle lähde. Realistinen kuva on sama ongelma paremmin naamioituna, koska lauseita tarkistetaan herkemmin kuin kuvia.

Laki vetää nyt saman rajan

EU:n tekoälysäädöksen 50 artikla on 2.8.2026 alkaen velvoittanut tekoälyä ammatillisesti käyttävän kertomaan, kun generoitu kuva, ääni tai video on syväväärennös. Määritelmä on laajempi kuin sana antaa ymmärtää. Se kattaa sisällön, joka muistuttaa olemassa olevia henkilöitä, esineitä, paikkoja, yhteisöjä tai tapahtumia ja vaikuttaisi virheellisesti aidolta tai todenmukaiselta. Generoitu kuva tehtaan lattialta, jonka lukija voi luulla teidän tehtaaksenne, on lähempänä tätä rajaa kuin useimmat markkinoijat olettavat.

Säädöksessä on kevyempi menettely sisällölle, joka on osa ilmeisen taiteellista, luovaa tai fiktiivistä teosta. Asiaa avataan johdanto-osan 134 kappaleessa. Komission heinäkuussa hyväksymät 50 artiklan ohjeet tulevat samaan johtopäätökseen toiselta suunnalta: se, näyttääkö kuva virheellisesti aidolta, riippuu asiayhteydestä ja yleisön odotuksista. Käytännössä sääntely ei kysy, käytitkö mallia. Se kysyy, voiko lukija erehtyä pitämään tulosta tallenteena. Emme ole juristeja, joten pidä tätä syynä kysyä juristilta, älä vastauksena.

Google ohjaa samaan suuntaan pehmeämmin. Sen ohje generatiivisen tekoälyn sisällöstä suosittelee kuvien metatietoja lukijan avuksi. Verkkokaupoilta se vaatii enemmän: Merchant Centerissä tekoälyllä tehdyissä tuotekuvissa on oltava IPTC-merkintä TrainedAlgorithmicMedia. Tuotekuva on selvin esimerkki kuvasta, jonka on tarkoitus todistaa jotain, ja juuri siinä Google siirtyi suosituksesta vaatimukseen.

Miksi kansikuvamme näyttävät painotuotteilta

Jokainen tämän blogin kansikuva on generoitu saman ohjeen mukaan. Tyyli on kolmen värin risografia: kerma, tumma ruskea ja yksi punaoranssi korostus. Ihmisiä ja tekstiä ei ole. Rakeinen, kolmella tasavärillä painettu jälki kertoo heti olevansa kuvitus. Kukaan ei kysy, missä se on otettu.

Ihmiskiellolla on sama peruste. Generoidut kasvot luetaan helpoimmin oikeaksi asiakkaaksi, työntekijäksi tai suosittelijaksi, eikä yksikään heistä olisi oikea. Tekstikiellon syy on vaatimattomampi. Kuvamallit piirtävät tekstiä yhä huonosti. Kun pyysimme kerran kuvaa, joka viittaisi useisiin kirjoitusjärjestelmiin, malli keksi uskottavan näköisen merkistön, joka ei kuulunut mihinkään kieleen. Sotkuinen näennäisteksti näyttää asiakirjalta eikä sano mitään.

Tällä on hintansa, ja se on myönnettävä. Tyylitelty painokuva ei voi näyttää tuotettasi, käyttöliittymääsi tai tiimiäsi, ja ominaisuutta esittelevää tekstiä palvelisi usein paremmin oikea kuvakaappaus kuin vertauskuva. Tyyli on tietoinen kieltäytyminen antamasta kansikuvalle todistajan tehtävää. Todistaminen on siis tehtävä muualla.

Todisteen on oltava aito

Jaa tehtävä kahtia. Koristeen voi generoida, kunhan se näyttää koristeelta. Kaiken, minkä on tarkoitus näyttää lukijalle, millainen jokin oikeasti on, pitää tulla asiasta itsestään: aito kuvakaappaus käyttöliittymästä, paikan päällä otettu valokuva tai kaavio, jonka aineiston voi nimetä. Tällainen aineisto tulee toimeksiannosta samoin kuin asiakasta koskevat tosiasiat. Jos sitä ei ole, koneen pitää jättää paikka tyhjäksi eikä täyttää sitä jollain uskottavalla.

Tämä helpottaa myös tarkastusta. Hyväksyjä näkee sekunneissa, onko kuvakaappaus aito. Kukaan ei pysty tarkistamaan, muistuttaako generoitu varastohalli asiakkaan hallia niin paljon, että se johtaa harhaan.

Kysy, voisiko joku kysyä, missä kuva on otettu

Ennen kuin kuva julkaistaan, kysy, voisiko järkevä lukija miettiä, missä se on kuvattu, kenen lukuja se näyttää tai kuka kuvassa on. Jos voisi, kuva esittää väitteen. Silloin se tarvitsee lähteen tai toisen tyylin. Yleensä rehellinen ratkaisu on myös halvempi: kuvitus, joka myöntää olevansa kuvitus, ja sen vieressä teksti, joka hoitaa todistamisen. Kuvat ja sanat joutuvat saman kokeen eteen, kuten perustelimme kirjoituksessa siitä, miten Google suhtautuu tekoälysisältöön. Ratkaisevaa on, ovatko ne totta ja hyödyllisiä, ei se, kuka tai mikä ne teki.